Yhdistysoppaasta

Tältä sivustolta löydät lähes kaiken, mitä AYY:n piirissä toimivat yhdistykset tarvitsevat toimintansa tueksi ja turvaksi.

AYY:n piirissä toimii yli 200 yhdistystä, jotka muodostavat monimuotoisen ja näkyvän osan Aalto-yhteisöä. Jokainen yhdistys tekee arvokasta työtä omista lähtökohdistaan tarkoituksensa toteuttamiseksi. Se voi tarkoittaa esimerkiksi edunvalvontaa ja oman oppialan kulttuurin ylläpitoa tai rentoutumista ja yhdessäoloa rakkaan harrastuksen parissa. Niin yksittäisen opiskelijan kuin koko yhteisön kannalta on tärkeää, että opiskelun ohessa on riittävästi mahdollisuuksia löytää ystäviä ja kehittää itseään monipuolisesti oman opintoalan sisällä kuin sen ulkopuolellakin.

Opassivuston tavoitteena on auttaa sinua suoriutumaan nykyisestä tai tulevasta tehtävästäsi yhdistystoimijana. Sivustoon kannattaakin tutustua kunnolla jo toimikauden alussa niin matkan varrella sattuessa ja tapahtuessa ei tule suuria yllätyksiä ja tiedät, mistä löydät tarvittaessa vastauksen. Opas sisältää tietoa pääasiassa näkökulmasta, joka huomioi toiminnan Aalto-yhteisössä ja perusvaatimukset sen ulkopuolella. Luotettaviin ulkopuolisiin lähteisiin on suorat linkit, kun lisätiedot vaikkapa erityistapauksista voivat olla tarpeen. Materiaalipankista löydät kuitenkin parhaiten ulkoiset linkit koostettuna.

Sivustolle on helppo palata yhdistyksen arjen keskellä ja se onkin suositeltavaa, sillä aina ei välttämättä muista asioita aivan juuri niin kuin niiden pitäisi mennä. Tätä helpottaa etusivulla oleva suora hakukenttä.

Sivusto on AYY:n järjestösektorin vuosina 2017-2018 kokoama ja sitä päivitetään aina tarpeen mukaan, jotta tieto pysyy ajantasaisena. Suurimmilta osin kirjoitustyö on tehty kokonaan uusiksi, mutta kirjoitustyön ideointia varten ja luvuissa Perustaminen ja Rekisteröinti pitkälti myös sen pohjana on käytetty aiempaa AYY:n painettua yhdistysopasta, josta kiitos kuuluu sen tekijöille. Varsinaiset sivukohtaiset lähteet löytyvät alta.

Järjestösektoriin kannattaa olla aina yhteydessä minkä tahansa yhdistystoimintaan liittyvän asian askarruttaessa. Ajantasaiset yhteystiedot löydät AYY:n kotisivuilta.

Antoisia lukuhetkiä oppaan parissa toivottaa AYY:n järjestösektori!

Yhdistysoppaan kirjoittajat ja lähteet

Milla Ovaska ja Rosa Väisänen:
Kansainvälistymisen ABC

Ahto Harmo:
Perustaminen (Lähteet lainsäädännön lisäksi: PRH. Heikki Halila ja Lauri Tarasti: Yhdistysoikeus (2017). AYY:n yhdistysopas (2011).)
Rekisteröityminen (Lähteet: PRH. Heikki Halila ja Lauri Tarasti: Yhdistysoikeus (2017).)
AYY:n yhdistysrekisteri
Hallituksen tehtävät ja vastuut (Lähteet lainsäädännön lisäksi: Heikki Halila ja Lauri Tarasti: Yhdistysoikeus (2017). AYY:n yhdistysopas (2011).)
Taloudenhoito ja kirjantpito (Lähteet lainsäädännön lisäksi: Heikki Halila ja Lauri Tarasti: Yhdistysoikeus (2017).)
Tilinpäätös ja toiminnantarkastus (Lähteet lainsäädännön lisäksi: Heikki Halila ja Lauri Tarasti: Yhdistysoikeus (2017).)

Sanni Laiho ja Lauri Seppäläinen:
Yhdenvertaisuus
Häirintä ja epäasiallinen kohtelu
Hyvinvointi yhdistystoiminnassa

Päivitykset ja lisäykset